Jokaisessa meissä näkyy ihminen!

(Lähetetty Hämeen Sanomiin ja Kaupunkiuutisiin 4.12.2020)

Kiusaamisessa jota voi alkaa jo myös rasismiksi kutsua, on tultu äärirajoille kun se alkaa siirtyä kouluihin jossa on lapsia, jotka ovat kiusaajien listalla ihonvärinsä vuoksi, tällöin on opettajilla hälytyskellojen alettava soida, kotikasvatusta unohtamatta jos rasismia opetetaan viattomille lapsille jo kotona ollaan menty liian pitkälle ja näin ei voi jatkaa, on tehtävä jotain.

Näitä oppeja ajavat koteihin aikuiset, jopa kunnanvaltuutetut ja kansanedustajat, haloo onko valoa, aikuisten ihmisten olisi aika lopettaa rasistiset höpöpuheet ja vihan lietsonta, te jotka tällaista levitätte ja lietsotte olkaa valmiita ottamaan vastuu puheistanne joiden seurauksena pieni koululainen tuntee pelkoa mennä kouluun joka muuttuu opiskelun ilosta, kauhuksi ja kyyneleiksi, kun koronan aikaista etäopetusta pidetään lahjana ja joululomaa odotetaan vain sen vuoksi että päästään eroon kiusaajasta.

On lähdettävä siitä, että jokaisessa meissä näkyy vain ihminen ja tätä oppia on julistettava kaikkialla. Tämä on aikuisten ihmistenkin tajuttava, on aika koulurauhan. Erilaisuus on rikkautta, jota ei saa tuhota.

Jorma Talikka , Janakkala

Väri vapaa maailma myös ihmisille!
2 kommenttia artikkeliin “Jokaisessa meissä näkyy ihminen!”
  1. Jorma Talikka sanoo:

    Hyvä kirjoitus teiltä Eero Heikkinen kiitos siitä, kiusaaja saanee mielihyvää tai kohottaa kiusaamalla huonoa itsetuntoaan, tätä esiintyä kaikkialla yhteiskunnassa, kirkosta eduskuntaan, myöskin kiusaaja on usein myös narsisti. Mutta kuten historia osoittaa on myös ryhmä kiusaamista/henkistä pahoinpitelyä joka kohdistuu ihonväriin, etniseen taustaan, poliittiseen näkemykseen, uskontoon, ammattiin, elämäntilanteeseen, poikkeavuuteen ns.”normaalista”, erittäittäin vaarallinen ilmiö josta on lyhyt matka fyysiseen väkivaltaan, siksi kiusaamiseen pitää puuttua ajoissa, mutta jos siltä ummistetaan silmät se alkaa vähitellen hallita yhteiskuntaa ja lopputulos on karmea. Vaikeneminen asiasta on kaikkein vaarallisinta, myöskin medialla on tästä iso vastuu jos se alkaa hyväksyä kiusaamisen, vainoamisen tms ja alkaa toistaa pelkkää kiusaajien mantraa, vaientamalla kiusattujen mielipiteen alkaa tilanne olla vaarallinen ja rohkaisee lisääntyvään kiusaamiseen tms….sananvapaus joka ei kestä kiusatun tai köyhän mielipidettä ei ole sananvapautta vaan jotain aivan muuta!?!

  2. Eero Heikkinen sanoo:

    Koulukiusattu ja koulukiusaaja ova yleisnimityksiä. Mutta samaa hommaa harrastetaan aikaistenkin parissa ja runsaasti. Kuisaajat eivät edes ymmärrä mitä ovat tekemässä ja kuinka ”sattuvaa” heidän työnsä jälki saattaa olla.

    Kiusaaja tuntee yleensä olevan vahvoilla, eikä tunne käyttäytymiseensä muutostarvetta. On jotenkin ylempi olo kaiken takostensa jälkeen. Kuinka moni kokee nämä nykyiset tutkimukset tulovertailusta ja parempiosaisuudesta. Ovat virallisia tutkimuksia. Mutta missä tarkoituksessa. Sopisi kysyä myös tutkijoilta. Mitä he ajavat takaa. Huono osaisuuden periytyminen on myös suosittu aihe. Tutkijlla saattaa syntyä se ylempi olo.

Jätä kommentti

Sinun tulee olla kirjautunut jättääksesi kommentin.

css.php